Keliakialiiton puheenjohtajan vetoomus

Kun tulevalle hallitukselle laadittiin hallitusohjelmaa, oli tarkoitus muuttaa totuttuja tapoja toimia.

Ennaltaehkäisevien toimien todettiin olevan eri sektoreilla vaikuttavimpia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä – sekä taloudellisesti että inhimillisesti tarkasteltuna.

Keliakiaa sairastavien ruokavaliokorvaus on ollut yksi niistä toimista, jotka on luotu kaventamaan kuilua vähävaraisten keliakiaa sairastavien ja terveydenhuollon kuormituksen välille.

Gluteeniton ruokavaliohan on ainut lääke pitää keliakia kurissa. Hinta tällaiselle ruokavaliolle on moninkertainen verrattuna tavallisiin elintarvikkeisiin.

Ruokavaliokorvaus on ollut ehdoton apu erityisesti lapsiperheille, opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille. Keliakiaa sairastavia saattaa olla perhekunnassa useita, joten taloudelliset vaikutukset ovat sen mukaiset.

Käviköhän hallitusohjelmaryhmien keskustelussa selväksi, mitä ruokavaliokorvauksen poistaminen kokonaisuudessaan merkitsee?

Olisiko kannattanut kysyä asiantuntijoilta, mitkä ovat vaikutukset keliakiaa sairastavan terveydentilassa sekä seurausvaikutukset siirryttäessä normaaliin ruokavalioon.

Ruokavaliokorvauksen määrä olisi näyttänyt näissä vertailuissa todelliset kasvonsa. Terveydenhuoltokustannuksissa mitataan se, miten kukin huolehtii terveydestään. Ovatko osteoporoosi, nivelsairaudet, lapsettomuus, suolistosyöpä tai muut vakavat seurannaissairaudet hoitamattomasta keliakiasta johtuen keveitä kannettavia yksilölle tai yhteiskunnalle

Vaikuttavuustarkastelu on ollut hukassa hallitusohjelmaneuvotteluissa. Seurauksia ei ole ollut aikaa pohtia.

Poliittinen vastuu on kevyttä kannettavaa sairauden kanssa kamppailuun verrattuna.

Vetoan, että ruokavaliokorvauksen poistamisen vaikutukset tutkitaan ja tiedostetaan. Tällöin johtopäätös ei voi olla muu kuin ruokavaliokorvauksen palauttaminen keliakiaa sairastaville.

Inkeri Kerola
Kirjoittaja on Keliakialiiton puheenjohtaja, joka on toiminut kansanedustajana vuosina 1999-2015

Mainokset

One comment

  1. Tällä tavallako uusi hallitus kuvittelee saavansa säästöjä aikaan?Nyt jo pieneläkeläiset miettivät miten rahat riittävät lääkkeisiin ja ruokaan.Nykyinen korvaus onpieni pisara valtameressä eikä ole lähellä kustannuksia.Näin ollen tulee ruokavaliota olemaan huonosti noudatettavana ja liitännäissairaudet tulee lisääntymään.Tällä tavallako tulee terveydenhuolto Suomessa toteutuman näinä vaikeina aikoina?Haluaisin tietää mitä säästöjä tästä tulee ja mikä tämä tarkoitaa tulevaisuuteen?
    Laila Kanerva keliaakikko vuodesta 1989
    eläkkeellä oleva terveydenhoitohenkiökunta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s