Kuukausi: syyskuu 2014

Tarkat ja vähemmän tarkat

Keliakiaviikon teema pureutuu tällä viikolla tarkkuuteen. Muistutamme siitä, että keliaakikko on tarkka terveytensä vuoksi. Hän ei kysele ruuasta tai jätä jotain syömättä nirsouttaan, vaan sairautensa takia. Hänen on oltava sairaan tarkka joka päivä läpi elämänsä.

Samaan aikaan gluteenitonta ruokaa kysyy yhä useampi. Osa heistä on vehnä-, ohra- tai ruisallergisia, jotka saavat lieviä tai hyvinkin voimakkaita rektioita näistä viljoista. He saattavat siis olla jopa keliaakikoita tarkempia tai sitten vähemmän tarkkoja yksilöllisten oireidensa vuoksi. Gluteenitonta tarvitsevat myös gluteeniherkät. Heillä ei ole keliakiaa eikä allergiaa, mutta he saavat oireita gluteenipitoisista viljoista ja siksi välttävät niitä. Lisäksi on ihmisiä, jotka haluavat muista kuin terveyssyistä välttää gluteenipitoisia viljoja, etenkin vehnää.

Saman, gluteenittoman ruokavalion äärellä on siis monta eri ryhmää. Osa on hyvin tarkkoja, osa ei niin tarkkoja. Kahviloissa ja ravintoloissa erilaiset gluteenitonta käyttävät ryhmät saattavat aiheuttaa hämmennystä. Ovatko keliakian hoitosuositukset kenties muuttuneet, kun kaikki gluteenitonta pyytävät eivät olekaan niin tarkkoja? Me Keliakialiitossa muistutamme, etteivät ole. Keliakian osalta mikään ei ole muuttunut. Keliaakikon on oltava edelleen sairaan tarkka. Tänään, huomenna ja ensi viikolla. Vaihtoehtoa ei ole.

Me Keliakialiitossa uskomme, että kun gluteenittomien tuotteiden kysyntä kasvaa ja laajenee, paranee myös valikoima. Toivottavaa olisi, että samalla myös tuotteiden hinnat laskisivat. Saman ruokavalion ääreen kyllä mahtuu.

Voimia kaikille keliaakikoille tarkkana olemiseen!

Leila Alivuotila
Kirjoittaja on Keliakialiiton viestintäpäällikkö. Teksti on julkaistu syyskuussa 2014 Keliakia-verkkolehdessä.

Mainokset