Kuukausi: maaliskuu 2014

Järjestöpäällikkö vuorotteluvapailee

Vanhan talomme remonttia, kodin nurkkien raivausta, lukemista, kirjoittamista, puutarhanhoitoa…

Tällaista työnteosta poikkeavaa toimintaa oli haaveissani, kun päädyin jäämään täksi kevääksi vuorotteluvapaalle Keliakialiiton järjestöpäällikön tehtävästäni. Olen työskennellyt liitossa vuodesta 1996, keliakia minulla on ollut tuosta samasta vuodesta saakka. Toki toivon, että tämän irtioton myötä syntyy myös uusia ideoita ja näkökulmia työhöni keliaakikkojen ja ennen kaikkea keliakiayhdistysten toiminnan parhaaksi.

Seurailen siis nyt liiton toimintaa täältä sivusta kuin kuka hyvänsä jäsen, mielenkiintoinen kokemus! Monenlaista näyttää liitossa ja yhdistyksissä tapahtuvan. Selvitys gluteenittomien tuotteiden hinnoista on julkaistu ja se sai hienosti näkyvyyttä, liiton strategiaprosessi kyselyineen on meneillä, ei-keliaakikot kokeilevat keliaakikon elämää – ja somessa, varsinkin Facebookissa, tuntuu olevan mukavan vilkasta.

Alussa mainitsemieni asioiden lisäksi nyt on ollut aikaa nauttia myös ihanista gluteenittomista makuelämyksistä, lähinnä itse tehden. Olen tutustunut muun muassa tämän kevään yltiömakeaan hittiin, brookieen, eli brownie & cookieen. Tämän leivonnaisen pohjalla on ihanan tahmainen suklainen kerros ja päälle tulee rapsakkaa cookie-taikinaa. Onnistuu loistavasti myös gluteenittomana. Netistä löytyy brookien ohjeita, joihin voi vain vaihtaa vehnäjauhot gluteenittomiksi.

Eilen tein pitkästä aikaa gluteenitonta tuorepastaa ja siitä keliaakikon todella harvinaista herkkua, ravioleja. Laitanpa tuorepastan ohjeen tässä teidän muidenkin iloksi, sama taikina käy myös esimerkiksi lasagnelevyihin.

Gluteeniton tuorepasta

4 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 kananmunaa
2 rkl ruokaöljyä
1-2 rkl vettä
½ tl suolaa

Laita kaikki ainekset monitoimikoneen kulhoon ja anna käydä, kunnes taikina muovautuu palloksi. Lisää nestettä, jos taikina jää murumaiseksi tai jos taikina tuntuu liian pehmeältä, lisää vähän jauhoa. Taikinan tulisi olla notkean muovailuvahan kaltaista, jolloin sitä on erittäin helppo kaulia jauhotetulla alustalla.

Tämä taikinamäärä riittää noin 30 pikkuravioliin (teko-ohjeita löytyy netistä) tai pieneen lasagneen.

tomaattitäytettä
Tomaattitäytteet valmiiksi aseteltuina.

keittämistä odottamassa
Raviolit keittämistä odottamassa.

gluteenittomia ravioleja
Bon appétit

Vuorotteluvapaani to do -lista ei ole kyllä toistaiseksi juuri lyhentynyt, melkein päinvastoin. Onneksi suurin osa vapaasta on vielä tässä vaiheessa edessäpäin, ja kesäkin tulossa!

Omalla kokemuksellani voin suositella tällaista irtiottoa ihan jokaiselle, jos se suinkin on mahdollista järjestää. Luovuus ja uudet ideat lähtevät usein parhaiten liikkeelle siellä, missä on aikaa ja rauhaa, jotain vähän erilaista.

Paljon terveisiä kaikille tutuille ja tuntemattomille, oikein hyvää keväänjatkoa!

Marjo Aspegren

Mainokset